*

mnermes Kaikenlaista kustantamisesta ja maailmasta

Tietokirjallisuus: muoto ja sisältö

Kaikenlaisen kirjallisuuden osalta puhutaan hyvästä kielestä ja hyvästä tyylistä. Tietokirjallisuudessa keskitytään yleensä akateemisesta maailmasta tuttuihin muotoihin ja muodolliseen, kieliopillisesti hyvään kieleen. Tietenkin hyvä kieli ja ”sopiva” tyyli ovat hyvän tietokirjan merkki, mutta onko muodosta tullut kahle tai peräti sumuverho? Tietokirjallisuus pitää sisällään laajan valikoiman keittokirjoista sotahistorian kautta mielipidekirjallisuuteen, joten sisältöä on monensorttista. Toisaalta voi myös kysyä, mistä sisällöstä puhutaan, jos tietokirjailija esittää kirjassaan selkeitä virheellisyyksiä julkisuusarvonsa, asemansa, oppiarvonsa tai tittelinsä varjolla.

 

Tietokirjallisuus on pitkälti kahlittu ainekirjoittamisen ja akateemisen kirjoittamisen muotoihin, josta kaunokirjallisuus on irrottautunut. Muoto on tärkeää esimerkiksi oppikirjoissa tai keittokirjoissa, jotta lukijoilla ei mene sormi suuhun. Mutta kuinka paljon kyse on lukijoiden mukavuudenhalusta ja laiskuudesta? Televisiouutiset on rakennettu siten, että kauheimman uutiset tulevan ensin ja sitten lopussa se kevennys. Katselijoille jäisi muuten ahdistava olotila uutisten jälkeen. TV-uutiset ovat iltasatua, jonka muodot ovat paljon tärkeämpiä kuin itse sisältö. Onko tietokirjallisuudelle käymässä tai käynyt samoin? Mitä enemmän puhutaan sisältötuotannosta, sitä vähemmän sitä sisältöä tuntuu löytyvän. Jos fiiliskirjallisuus on ainoa tapa saada nuorempi polvi lukemaan tietokirjoja, niin onko siinä mitään järkeä? Aikoinaan Paavo Haavikko totesi, että pahempaa kuin se, että kirjasto on kirjaton, on se, että kirjasto on arvoton.

 

Kustannusyhtiössä ei riitä asiantuntemusta eikä aikaa – eikä välttämättä edes halua – perehtyä kaikkien kirjojen tietosisältöjen oikeellisuuteen. Silti jaksan hämmästellä sellaisten dis- ja misinfomaatiokirjojen, kuten Talentumin Talvivaara-kirjan ja Atenan Ruokapyramidihuijaus-teoksen julkaisemista tietokirjana. Edellinen edustaa yhtiön oman ”taloustoimittajan” pettynyttä purkausta, kun hän asiantuntijana oli haksahtanut sijoittamaan rahojaan Talvivaaraan. Jälkimmäinen edustaa postmodernin blogisukupolven fiiliskirjoittelua. Molemmat ovat ns. hyvin kirjoitettuja kirjoja. Molemmissa ei-luonnontieteilijät ovat lähteneet mestaroimaan asioissa, joissa heidän yleissivistyksensä ei riitä, eivätkä he ole viitsineet etsiä lähteitä tai haastateltavia, jotka olisivat voineet antaa heille valoa pimeyteen. Talvivaarassa Talentumin taloustoimittaja käyttää luotettavana lähteenään Pekka Perää ja Ruokapyramidihuijauksessa omat tuntemukset ovat tärkein tietolähde. Vakavasti otettavan journalismin ja tiettävästi myös tietokirjallisuuden tunnusmerkki on lähteiden kriittinen arvioiminen. Jos osaaminen ei riitä lähdetekstien arvioimiseen, silloin niitä referoidaan satumaisesti.

 

Kustannusyhtiöt voisivat ihan kuluttajasuojan nimissä ottaa käyttöön tietokirjallisuuden Hertta-sarjan, jonka puitteissa kaikki fiilistely-, julkkis- ja mututietokirjallisuus julkaistaisiin. Tällöin asiakkaat tietäisivät, ettei tietosisältöön ole luottamista, mutta tarina on hyvä.

 

Tarinajournalismi ja tarinatietokirjallisuus ovat tulleet muotiin kaikenlaisen fantasia- ja tietokonepelaamisen vanavedessä sekä yleisen infantilisoitumisen mukana. Enää ei luoteta asioihin, vaan tietokin pitää tarjota kuorrutettuna ja yleensä yksinkertaistettuna puolitotuudellisena tarinana. Tarinoita ja satuja kertovat vanhemmat lapsilleen, poppamiehet heimolleen, poliitikot vaalikarjalle, papit laumalleen ja huijarit uhreilleen – tiettävästi myös aviomiehet kertovat vaimoilleen toisinaan satuja. Tarvitaanko tässä nyt vielä tarinoita tiedon muokkaamiseksi disinformaatioksi? Pahinta valhetta on kauniiseen kuoreen puettu epätotuus tai puolitotuus. Vale ei muutu totuudeksi, vaikka voissa paistaisi, mutta monien suomalaisten tuntuu olevan vaikeaa erottaa sitä, jos kaunis muoto, akateemiset arvot tai julkisuus ”takaavat” sisällön.

 

 

 

Lähteitä:

 

 

"Yksityisen ihmisen ei tarvitse tietää, mikä on ravitsemustieteellinen konsensus missäkin asiassa, vaan tarvitsee vain tietää, mikä on hyväksi itselle. Ruuan terveellisyys ei ole ainoastaan tieteellisesti mitattava asia, vaan myös henkilökohtainen kokemus omasta hyvinvoinnista", Lapinoja sanoo.

 

Päivi Ala-Risku Kuka tietää, mikä on paras ruokavalio? Helsingin Sanomat 23.11.2014.

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1416373053889

 

Kanadalainen bioliuotusasiantuntija:

“In my humble opinion, if this was a project in the same size and scale located in Mexico or North Africa, I would think that it´s very viable. But that´s because you don´t have the rain and snow, the extreme weather conditions."

(Vaatimaton mielipiteeni on, että jos tämän luokan hanke olisi Meksikossa tai Pohjois-Afrikassa, se voisi hyvinkin toimia ja tuottaa voittoa. Mutta siellä ei sadakaan yhtä rankasti vettä ja lunta.)

 

Minna Knus-Galán MOT: Talvivaaran legendat: käsikirjoitus. Julkaistu 02.12.2013. Päivitetty 15.03.2014.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/02/talvivaaran-legendat-kasikirjoitus

 

Marko Erola. Kirottu kaivos - Totuuden jäljillä Talvivaarassa. Talentum 2014.

 

Susanna Kovanen & Harri Lapinoja . Ruokapyramidihuijaus Mitä meille syötetään ja miksi? Atena 2014.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset